3. helmikuuta 2013

Kypsymässä

Loputkin itsetehdyt saippuat pilkottu ja kaapin päällä kypsymässä kuukauden ennen kuin saa käyttöön...ei malttaisi odottaa!

Ensimmäinen saippuamassa oli tälläinen: 
75g kookosrasvaa
175g oliiviöljyä
75g kylmää vettä
36g lipeää
tämä siis perusohje, johon lisäsin leivontaankin käytettävää pastaväriä vasta kiisselöitymisvaiheessa ja 1tl unikonsiemeniä. Väri ei näkynyt lainkaan muottiin kaadettaessa ja oli nyt eilisen illan aikana alkanut muuttaa väriä punaiseksi niinkuin pastaväri oli. Ja tuoksuksi laitoin 100% eteeristä omena tuoksuöljyä 15 tippaa. Leikatessa saippua keskeltä vielä keltainen, mutta luultavasti muuttaa värinsä punaisemmaksi niinkuin kaikki reunatkin jo. 

 Tässä ihan perinteinen Kastilian saippua, eli oliiviöljysaippua johon lisätty unikonsiemeniä.

 

Tässä toinen kokeilu perusohjeesta, lisäsin pastavärin jo veteen ennen lipeän sekoitusta ja kiisselivaiheessa lisäsin 2rkl kaurahiutaleita. Muottina käytin vanhaa kakkuvuokaa ja lisäsin siihen vielä narut, jotta saa saippuan roikkumaan. Väri muuttui todella punaisesta haalean persikaksi, mutta kaunis se on noinkin. Liian vahva värihän voisi tehdä sen että pesisin itseni punaiseksi...
Viimeisenä teimme anopin kanssa ruususaippuaa kaksinkertaisella perusohjeella, lisäsimme siihen ruusupuu-öljyä 15tippaa, kaksi ruokalusikallista ruusun terälehtiä ja 1-2tl vaaleanpunaista saippuaväriä. 

 Nyt pitää vain malttaa odottaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti